Ohjaajan tervehdys

Kiitos kun tulit katsomoon! Vuosi ja kaksi päivää on pitkä taival ensimmäisestä infoillasta produktion viimeiseen esitykseen. Tämä matka on vienyt minut entistä syvemmälle rakastamaani teatterileikkiin, jossa kaikki tapahtuu aidosti teidän katsojien silmien edessä, ja speksissä jopa vielä vuorovaikutuksessa teidän kanssanne.

Useita vuosia olen speksin valotiskin takana saanut katsoa parhaalta paikalta esityksiämme. Nyt täysin uudessa roolissa ohjaajana, olen yrittänyt parhaani mukaan vastata noin miljoonaan ja yhteen kysymykseen mitä ihmeellisimmistä asioista. Enkä edes uskalla ajatella montako sataa tuntia tätä produktiota on valmisteltu. Ilolla olen saanut harrastaa upeasti heittäytyvän 57 hengen työryhmän kanssa kohti näitä juhlapäiviä varten, joita esityksiksi kutsutaan.


Käsikirjoitus luo pohjan näytelmälle, mutta se elää näyttelijöiden, bändin ja tanssin tulkinnasta, jota muut tiimit säestävät tarjoamalla eväitä asujen, maskeerauksen, lavasteiden sekä tarpeiston ja ääni- ja valomaailman avulla. Osaavien ihmisten käsissä, pala kerrallaan, hahmot ja ympäröivä maailma ovat rakentuneet eläväksi kokonaisuudeksi, jossa kaikella on tarkoituksensa. Ohjaajana olen kokenut tehtäväkseni yllyttää ja hulluttaa työryhmää tekemään täysillä ja hieromaan pieniäkin yksityiskohtia kohti näitä esityksiä.

Koronan myötä tekstiä on tankattu välillä etänä ja välillä kasvotusten. Repliikkien vivahteita ja merkityksiä on pyöritelty lähes loputtomiin. Speksissä interaktiivisuus on kiehtovaa ja omstartit erottavat sen monesta muusta teatterimuodosta. Teillä yleisöllä on valta hämmentää, sekoittaa, yllyttää tai pyytää lähes mitä tahansa. Me pyrimme viemään tarinan lävitse pitäen hahmot parhaalla mahdollisella tavalla tunnistettavina sekä tuntevina olentoina.

Olen ylpeä matkasta tämän työryhmän kanssa. Lavalla kukaan ei ole yksin, vaan yhdessä me tarjoilemme teille tarinan noista tarunhohtoisista olennoista, jotka joskus muinoin, ennen jalostuksella aiheutettua värimuunnosta, olivat vain tavallisia ruokakaloja.


Teatteria tehdään, jotta pääsemme rentoutumaan, aktivoimaan mielikuvitustamme, heittäytymään tarinan vietäväksi sekä nauramaan yhdessä. Speksissä jokainen esitys on uniikki hetki ja toivottavasti olemme onnistuneet jalostamaan teille hetken irtioton tästä vakavasta maailmasta. Niinpä luovutankin luottavaisin mielin näytelmän teidän katsojien nautittavaksi.

- Jani :)
ohjaaja 2022

Ohjaaja
Karppi

Tuottajien tervehdys

Arvon katsojat,

On ilo saada Jyväspeksin esitys vihdoin lavalle kahden vuoden tauon jälkeen.

Kultaisten koikarppien arvoituksen piti saada alunperin ensi-iltansa huhtikuussa. Viimeisin esitys "Vain Muutaman Sattuman tähden" toteutettiin 2020 syksyllä, koronan asettamissa rajoissa.


Tänä vuonna esitystä on ollut tekemässä pienin jäsenmäärä muutamiin vuosiin, mutta esityksen taso on edelleen taattua Jyväspeksi-laatua.

Korona on aiheuttanut merkittäviä haasteita myös Jyväspeksin toiminnalle. Tilapäinen tapaamisten ja harjoittelutilojen puute sekä jatkuva uhka esitysten peruuntumisesta on vaikuttanut jäsenmäärän laskuun. Lisäksi produktiossamme on jäseniä parin vuoden takaa, jotka eivät ole vielä kertaakaan päässeet tuomaan omaa osaamistaan lavalle. Yksi tämän vuoden suurimpia haasteitamme onkin ollut jäsenistön motivaation ylläpitäminen pettymyksistä ja live-tapaamisten puutteesta huolimatta.


Tämän vuoden esitys on meille tuottajille sekä jäsenille merkittävä. Yhteisöllisyys on ollut Jyväspeksin tärkeimpiä arvoja. Yhteisöllisyys muodostuu tapahtumien, tiimien toiminnan ja lopulta yhteisesti toteutetun produktion kautta. On ollut ihana todistaa, miten viime syksyn epävarmuus ja väsymys on muuttunut innokkuudeksi ja iloksi, mutta myös ylpeydeksi omaa työtään kohtaan. Tuottajina on ollut ilo nähdä, miten ihmiset ovat valmiita haastamaan itseään ja hyppäämään uusiin rooleihin. Jokaisen jäsenen panostus näkyy tänä vuonna lavalla ja sen ulkopuolella.

Tämä esitys muistuttaa katsojia ja mahdollisia uusia jäseniä siitä, että haasteista huolimatta Jyväspeksi jatkaa toimintaansa ja tuo jälleen lavalle viihdyttävän ja hyvin toteutetun näytelmän.


Sekä katsojat että produktion toteuttajat. Nauttikaa esityksestä. Nauttikaa tehdystä työstä ja ilosta, mitä koette näytelmän aikana. Naurakaa, häkeltykää ja innostukaa. Ja lopuksi, huutaakaa OMSTART!

- Elina Jäntti & Lina Tirronen, tuottajat

Tuottajat
Karppi

Hahmoesittelyt

Juontaja

Juontaja

Karppitankki ohjelman juontaja, joka lämmittelee yleisön valmiiksi kuvauksia varten sekä pitää pitää huolen siitä että TV:n suosituin show pysyy pyörimässä. Omstartien ammattilainen.

Kaaleppi Karppeström Eeva-Stiina Evänen-Suomu

Kaaleppi Karppeström & Eeva-Stiina Evänen-Suomu

Dynaaminen kaksikko Kaaleppi sekä Eeva-Stiina kiiltävine saappaineen johdattelevat keksintökilpailua eteenpäin. Heillä riittää mielipiteitä toimiessaan itse Karpin oikeana sekä vasempana kätenä selvitettäessä, mitkä keksinnöt pääsevät jatkoon Karppitankki-kilpailussa.

Hilpi

Hilpi

Sovittelevan rauhallinen Hilpi on keksintökilpailujen veteraani. Hän ei vähästä hätkähdä ja on valmis löytämään ratkaisun tilanteeseen kuin tilanteeseen. Saattaapa hän joskus myös torua muita, jos he eivät osaa oikein käyttäytyä.

Kit Kattila

Kit Kattila

Omapäinen seikkailija Kit toimii ensin ja miettii vasta sitten. Utelias Kit innostuu helposti – mutta saattaa tylsistyä, jos asiat eivät olekaan niin jännittäviä, miltä näyttävät. Saattaapa olla joskus myös hieman herkkähipiäinen sekä äkkipikainen.

Professori Vaappu

Professori Vaappu

Keksijä, joka on pyrkinyt keksimään mitä vakuuttavimman laitteen Karppitankki-kilpailua varten. Vaappu on älykäs sekä taipuvainen pohtimaan asioita hyvin perustavanlaatuisella ja loogisella tavalla – joskus ehkä vähän liikaakin.

Robson

Robson

Seuraa uskollisesti keksijäänsä Professori Vaappua, vaikkei saakaan tältä aina hyväksyntää. Robson, tuntuu antavan vain hyvin kryptisiä vastauksia – kenties ulkokuoren alta löytyy kuitenkin enemmän kuin pelkkä vastausautomaatti.

X

X

Karppatankki-kilpailun musta hevonen. Itsevarma sekä charmatti kaveri, jonka evä’sleivät ovat monessa mukana.

Sintti

Sintti

Luova, kekseliäs ja yritteliäs, muttei välttämättä aina se kaikkein fiksuin tai osaavin yksilö. Keksintöjen rakastaja, mutta sisimmässään Sintti ei ole ehkä uskaltanut kohdata tekojaan tai miettiä niiden seurauksia.

Rouva Karppi

Rouva Karppi

Salaperäinen tyyppi, joka pyörittää omaa Karppinäyttelyään pieteetillä. Rouva Karpilla on karppiyhteiskunnan syntytarina ja historia hallussa, mutta miksiköhän karpit ovat hänelle niin tärkeitä.

Filosofi 1 Filosofi 2

Filosofit

Myyttiset filosofit suojelevat vähintään yhtä myyttistä Karppiallasta, paikkaa, josta koko tarina ja yhteiskunta sai alkunsa. He ovat kiinnostuneita käymään alituiseen keskusteluja karppien filosofisesta merkityksestä ja kokevatkin olevansa aivan omalla tietoisuuden tasollaan muihin verrattuna.

Karppi

Tekijät

Ohjaaja

Jani Rutanen

Tuottajat

Elina Jäntti, Lina Tirronen

Käsikirjoitus

Markus Haapoja (vastaava)
Enni Tyyskä
Inka Latvakoski
Matias Mäki-Kuutti
Salla Kovanen

Rooleissa

Aliisa Kukkola (Sintti)
Alisa Sievänen (Rouva Karppi)
Eetu Riihimäki (Kaaleppi van Karppeström & filosofi)
Elviira Pallas (juontaja)
Iina Jäntti (Hilpi)
Jukka Markkanen (X & puu)
Markus Haapoja (Professori Vaappu)
Pauliina Marttila (Kit Kattila)
Santeri Kirjavainen (Eeva-Stiina Evänen-Suomu & filosofi)
Siiri Nieminen (Robson)

Tanssijat

Elli Kalmari (vastaava, koreografi)
Nina Ålander (vastaava, koreografi)
Camilla Boman
Elviira Pallas
Emmi Lehdikko
Jenni Auramo
Jenni Hiipakka
Marianna Grof
Paula Kiviharju
Päivi Pohjavaara
Vilma Virtanen

Bändi (Koitus int)

Elmeri Tommiska (vastaava, kitara, koskettimet)
Mikko Hursti (vastaava, kitara)

salissa vasemmalta oikealle:
Miyu Murai (rummut)
Lauri Humalamäki (basso)
Riina Åman (viulu)
Nina Ålander (laulu)
Lina Tirronen (laulu)
Matias Mäki-kuutti (laulu)

Lavastus

Lina Tirronen (vastaava)
Paavo Mäkinen (vastaava)
Elmeri Tommiska
Enni Kuortti
Samuel Saastamoinen
Sini Sivula

Roudaajat

Lina Tirronen (vastaava)
Eetu Rantakangas (vastaava)
Anni Tolonen
Enni Kuortti
Mikaela Saarimäki
Paavo Mäkinen
Samuel Saastamoinen
Sini Sivula
Teemu Sihvonen

Puvustus

Emmi Minkkinen (vastaava)
Samuel Saastamoinen (vastaava)
Eetu Rantakangas
Elisa Karjalainen
Eriikka Kansanaho
Mikaela Saarimäki
Roosa Marin
Salla Kovanen
Venla Vihersalo

Maskeeraus

Johanna Puttonen (vastaava)
Laura Asikainen
Camilla Boman
Jenni Hiipakka
Eriikka Kansanaho
Miki Vuorisalo

Valotekniikka

Jani Rutanen (valosuunnittelu)
Hanna Kallioniemi
Jenni Kosonen (valo-ohjelmointi)

Äänitekniikka

Jyri Väisänen & Henrik Korhonen

Valokuvaus ja taltiointi

Elina Jäntti & Jukka Markkanen

Verkkosivut

Jukka Markkanen

Markkinointi

Helka Soini (vastaava)
Camilla Boman
Heikki Puskala
Teemu Sihvonen
Anni Tolonen

Grafiikka

Helka Soini & Nina Ålander

Traileri

Lina Tirronen (vastaava)
Jani Rutanen (käsikirjoitus & ohjaus)
Jukka Markkanen (kuvaus, editointi)
Elmeri Tommiska (musiikki)
Camilla Boman (maskeeraus)
Eetu Rantakangas (3D-efektit)

Host-It eli tapahtumatiimi

Camilla Boman (vastaava)
Marja Filatova
Siiri Nieminen
Verna Poikolainen
Teemu Sihvonen
Anni Tolonen

Hallitus 22-23

Camilla Boman (puheenjohtaja)
Saara Tuominen (varapuheenjohtaja)
Paavo Mäkinen (sihteeri)
Helka Soini (rahastonhoitaja)
Markus Haapoja (Jyväsimprovastaava)
Siiri Nieminen

varajäsenet:
Heikki Puskala

Hallitus 21-22

Elina Jäntti (puheenjohtaja)
Heikki Puskala (varapuheenjohtaja)
Paavo Mäkinen (sihteeri)
Camilla Boman (rahastonhoitaja)
Markus Haapoja (Jyväsimprovastaava)
Niilo Rauhanen

varajäsenet:
Saara Tuominen

Karppi

Erityiskiitokset

JYU vahtimestarit
Jyväskylän yliopisto
Marja Pylkäs
Martti Lummukka
Jyväskylän Huoneteatteri
Jyväskylän Kortteli Klubi
Liikunnan Riemu ry
Semma ry
Fazer Food & co.

Biisien sanat

Karppitankki

Karppitankissa
Sä tunnet oudon odotuksen ilmassa
Välähdyksen näät
ja siihen paikallesi katselemaan jäät

Kun taas se tapahtuu, on turhaa muu, kun paljastuu
Kilpailijat nää
Nyt innovaatio läpimurto kulminaatio
On näy-tet-tä-vää

Kek-sin-tö (Ah-ha)
Tuodaan näytille (Ah-ha)
Suuri yleisö (Ah-ha)
Ei malta oottaa voittajaa
Kek-sin-tö (Ah-ha)
Rahat tai kolmipyörä (Ah-ha)
Parhaalle kuuluu (Ah-ha)
Kyssäri on "Voulez-vous?"

Kun taas se tapahtuu, on turhaa muu, kun paljastuu
Voittaja kilpailun
Hä-nel-le kunniaa ja mainetta ja mammonaa
Muut saavat vain buu-uun!

Kek-sin-tö (Ah-ha)
Tuodaan näytille (Ah-ha)
Suuri yleisö (Ah-ha)
Ei malta oottaa voittajaa
Kek-sin-tö (Ah-ha)
Rahat tai kolmipyörä (Ah-ha)
Parhaalle kuuluu (Ah-ha)
Kyssäri on "Voulez-vous?"

Kun taas se tapahtui, oli turhaa muu, kun paljastui
Voittaja kilpailun
Hänelle kunniaa ja mainetta ja mammonaa
Seuraavaks vuoro sun?

Kek-sin-tö (Ah-ha)
Tuodaan näytille (Ah-ha)
Suuri yleisö (Ah-ha)
Ei malta oottaa voittajaa
Kek-sin-tö (Ah-ha)
Rahat tai kolmipyörä (Ah-ha)
Parhaalle kuuluu (Ah-ha)
Kyssäri on "Voulez-vous?"


Karppitopia

No Karppitankki on karpeille
Pettymyksen nielet, meet kadulle
Ulkoilmaa kaipaat, tai kaljalle
Unohdit et asut karppimaailmassa

Katu-kuva: kalamainen
Koko paikka samanlainen
Karppi arkkitehdin talot
Karppifornialainen oot

Karppikadun valot ja karppimetsän salot
Tää on Karppi (to-pi-a)
Karppiradio karppibaarin patio
Tää on Karppi (to-pi-a)
Kadul kun kävelet kaloilta kyl välty et
Karppiii! (to-pi-a)
Ka-lo-ja

Joo, kesän muoti taas suomukas
Aina yhtä hohdokas
Ei makrilli
(Tai) delfiini
Vaan koikarppi ainaaa

Kalastajat bännis kyl ilman karppii pännis
Tää on Karppi (to-pi-a)
KarppiKesko ja kirkon karppifresko
Tää on Karppi (to-pi-a)
Vietä aikaa tääl, enää et voi kieltää tää on
Karppiii (maailmaa)
Ka-lo-ja


Siispä lähde messiin

Jos sateenkaaren pääs’ ois kultaa
Saattaisin ehkä lähtee matkaan
Muinaiset karpit ei kyl nappaa
Ei kenttätutkimus kiinnosta mua

Empiiristä dataa
Löydät jos sä lähdet mukaan
Paradigman muutos
Tieteenalallesi koittaa
Karppitiedekunta
Saleen sulle myöntäis tästä
Karppinobelin

Ei keksinnöt
Synny itsestään, ei
Pajan pölyt
Sano niille: hei hei
Liian vanha
Mä jo muutenkin oon

Kyl multa patentteja löytyy
Ei niihin tarvittu dataa
Mutta jos tarkemmin mie-tin,
Niin iso osa on pelkkää da-daa

Siispä lähde messiin
Tässä sulle kelpo tarjous
Älä pelkää stressii
Innovaatioiden paljous
Sulle siitä koittaa
Karppitankin voittaa voit jos
Lähdet tutkimaan

No siis, tai noh
Ehkä kuitenkin vois
Joo joo, kamoon
Laita jalkaan monoo
Tai emmä tiä
Siel voi alkaa sataaaa
(Reppuu selkään, et pelkää, nyt mennään!)
No olkoon sit, kai voin tieteen..
(Löytää voit tieteen)
Vuoksi tehdä
Yhden virrheen
Älähän nyt
Tästä tulee hauskaa
Ooooi mihinköhän
Tässä nyt joudutaan?


Hyvin pukeutunut Rouva Karppi

Vetimet tyylikkäät
Hänen päällänsä aina näät
Mustaan ja keltaiseen
Pukeutunut silkkiin parhaaseen

Pikku-Sintti aina mielistelee:
“Oikein hieno puku teillä tänään päällänne Rouva Karppi!”

Häntä muut kuuntelee
Karppien sanomaa hän meille jakelee
Komentaa alaistaan
Jota virheistänsä rangaistaan

Ja Pikku-Sintti taas mielistelee:
“Oikein hieno puku teillä tänään päällänne Rouva Karppi!”


Koikarppien aika

Hiljaa uuivat alla aaltojen
kalat kauniit ja neuvokkaat
Kun kaatsot kala-altaaseen
Totuuden sä löytää voit

Näin koitti uusi aika kultaisten karppien
Kultaisten karppien
Koikarppien Koikarppien


Evät auringossa loistaa
Suomuista voit nähdä totuuden
Valoon kohti meitä johtaa
Karpit suuret jalot viisaat
Yhteiskunnallemme rakkaat
Vievät meidät kohti aikaa
Koikarppien Koikarppien

Hiljaa uuivat alla aaltojen
Kalat kauuniit ja neuvokkaat
Huomiseen kultaiseen
Ne meeidät johdattaa

Näin koitti uusi aika
kultaisten karppien
kultaisten karppien
Koikarppieen, koikarppieen


Mjäy

Senkin katti
Mitä kitiset vielä, kitiset vielä
Mulle, tiede, tärkeintä maailmas-sa, tärkeintä aina

Mä haluaisin ain tietoa vaan kasaan
Mut ei oo helppoo tai aina hauskaakaan
Se vaan nyt on niin et uhrauksii vaatii tää
Ei kurjaa ois, jos matkaseurasta nyt jäät

Mun pienet tassut on kipeät jo
Ja tämä metsäkin on ilmeisen loputon
Ei täällä mitään karppeja näy
Mä sanon viimeisen sanani ja se on mjäy
Mun pienet tassut on kipeät jo
Ja tämä retki anturoilleni armoton
Ei täällä oikeat tutkijat käy
Mä sanon viimeisen sanani ja se on mjäy

Kun retkikunta outo tää, keskel metsää rellestää
Lähistöllä vanha tuttu säätää
Eivät he aavista, mitä onkaan vastassa
Juonien ja jännityksen määrää
He vaan huutaa, molemmat huutaa
Matka tiedon lähteelle on jo lähellä loppua

Mun pienet tassut on kipeät jo
Ja tää metsäkin on ilmeisen loputon
Ei täällä mitään karppeja näy
Mä sanon viimeisen sanani ja se on mjäy
Mun pienet tassut on kipeät jo
Ja tää retki on anturoilleni armoton
Ei täällä oikeat tutkijat käy
Mä sanon viimeisen sanani ja se on mjäy


Jumalautasintti

Hyvähommasintti, homma semi mintti:
Häkkihän toimii ja se on varppi hei
Hyvähommasintti, sullon hyvä klikki
Ja paras kaverikin eräs Rouva Karppi

Hyvähommasintti, tyyppi aika kiltti
Oot pelastaja hylättyjen keksintöjen hei
Hyvähommasintti, mut piiloudu ny silti
Pakomatkalla olo on hommaa urpojen

Hyvähommasintti, hyvähommasintti
Hyvähommasintti Sul on Robson taskussa
Hyvähommasintti, hyvähommasintti
Hyvähommasintti Sul on Robson taskussa
Hyvähommasintti, hyvähommasintti
Hyvähommasintti Sul on Robson taskussa
Hyvähommasintti, hyvähommasintti
Hyvähommasintti Sul on Robson taskussa

Jumalautasintti, tässä pieni vinkki:
Keksintövarkaudesta saa toruja
Jumalautasintti, sullon pimee vintti
Kun sut saadaan kiinni niin tulee noutaja

Jumalautasintti, nyt ylös tulee hissi
Tätä hajuvanaa on helppoa seurata
Jumalautasintti, ja se on muuten vissi
Et Robson saadaan takas, ei auta paeta

Ju-ju-ju-ju-ju-ju-ju-jumalautasintti
Ju-ju-ju-ju-jumalauta

Jumalautasintti, jumalautasintti
Jumalautasintti Meidän Robson taskussa
Jumalautasintti, jumalautasintti
Suojatyössä Karppitankissa
Jumalautasintti, jumalautasintti
24 h muiden varjossa
Jumalautasintti, jumalautasintti
Jumalautasintti Meidän Robson jumalautasintti
Jumalautasintti
Jumalautasintti
Jumalautasintti
Jumalautasintti
Jumalautasintti
Jumalautasintti
Jumalautasintti


Totuus kohdataan

Nyt vastaukset löydetään me mys-tee-riin
Ei sinttikään kapulaa lyö rattaisiin
Ja se selvää on, päivän selvää on
Totuus odottaa, meitä odottaa
Ja me kohdataan, pian kohdataan
Totuus kohdataan, totuus kohdataan

Me perataan nää dog-mat suomuistaan
Hypätään poh-ti-maan filosofiaa
Ja se selvää on, päivän selvää on
Totuus odottaa, meitä odottaa
Ja me kohdataan, pian kohdataan
Totuus kohdataan, totuus koh-da-taan

Nyt hommat selville, kissa pöydälle
Me pian pääs-tään totuuden ää-rel-le
(Woo) Altaan luokse, (woo) altaan luokse
Totuus kohdataan, totuus kohdataan
Saadaan valistaa, koko maailmaa
Totuus kohdataan, totuus kohdataan

Oh-ooh-oh, mistä kaikki alkoi?
Oh-ooh-oh, miten kaikki alkoi?
Eväsleivätkään eivät, käänteet leveimmät
estää voi meitä, kun kuljemme teitä

Nyt hommat selville, kissa pöydälle
Me pian pääs-tään totuuden ää-rel-le
(Woo) Altaan luokse, (woo) altaan luokse
Totuus kohdataan, totuus kohdataan
Saadaan valistaa, koko maailmaa
Totuus kohdataan, totuus kohdataan
Totuus kohdataan


Kultainen aate

Tullaan altaalle taas niinku karppiloren og-starat
Karppiaatteen luojat sekä ensimmäiset todistajat
Jos oot geimis uus niin kuuntele tosi sanaa
Aitoo, alkuperästä, kaikista kovint kamaa
Mut silti freshii, tuoretta filettä sulle lataan
Vastaus rukouksiisi on karppifilosofia, aah!
Ja vaikken suomuja omistakaan
Oon niin kova kalamies et voisin lähtee sulle Karppitankkiin sen todistamaan
Riittääköhän sulla vapa
Tätä vonkaletta voittaa, oon ku tonnikala
Luen evät, tulkkaan pyrstön, tajuun pointin saman
On kultakarpeilla vastaus kaiken ohittava
Ja jos alkaa karpit sulta tulla ulos korvista, what?
Niin älä lähesty sen kutsun saa vaan arvoisat ja
Keltanokat, märkäkorvat, vasta-aloittajat
Saavat pitää omat teoriat, valaistuneet oppii tavat

Korkeelta huudan hoi
Minkä mä sille voin
Et vaikkei siipii mul oo
Lennän niin kuin koi-
Karppi luennoi
Ja meikä tutoroi
Muista nulikka siis
Kuka sua neuvoi

Täällä syntynyt
Ajatus kypsynyt
Kirkkaiten kiiltävät kul-ta-kar-pin sävyt
(Haloo) Joko tajuut nyt
Ootko jo älynnyt
No joko näet nyt

(Et) Karpit tietää
(Koi) Karpit tietää
(Koi) Karpit tietää
(Koi) Karpit tietää
(Koi) Karpit tietää
(Koi) Karpit tietää
(Et) Kyllä, kyllä, kyllä, koikarpit tietää

Koikarppi!

Nyt osaat sen, aatteen kultaisen
Assosiaatioketjus vielki pidemmälle vien
Mut tällä kertaa sanon karppi diem
Oon tarttuva ku Rapalan uistimien
Koukut, ei ennen hookkii tuu stoppii
Opi kloppi ja ota loredropista koppi
Mut mä en tarvi apuu, oon laivan kapu
Etkä sä voi koskaan päästä mun tasolle maakrapu
Ja pliis, nyt siis, paina muistiis
Tää viisauden rakastaja, fi-lo-so-fi
Pinnan alla lennän, ja selkeesti nään
Et sä hukkasit siimasi pään
Ja vavan

Ah, ah, jeah, ongitaan
Okei sä sait mut tähän karppaamiseen koukkuun
Ah, ah, jeah, vongataan
Vaik pyristelin, niin en pääse karkuun

Ah, ah, jeah, narrataan
Okei sä sait mut tähän karppaamiseen koukkuun
Ah, ah, jeah, troolataan
Vaik pyristelin, niin en pääse karkuun


Sintin valinta

Mitä mä teen nyt, sanokaas
Valinta vaikee eessä taas
Kun löytää uudet ystävät
Luotatko että pitävät
Sun puoltas kuten vanhatkin

On ystävä mul perinteen
Mut jos kuten hän käskee teen
Kadunko loppuelämän
Että näin päätin tehdä tän
Joudun ojasta allikkoon

Mutta jos päätän ampua
Niin rakastaako silloin mua
Tää yhteiskunta enemmän
Ja mitä silloin menetän

Ollakko, ei olla. Tehdäkö, ei tehdä. Ja sitten entäpä
Jos teenkin niin että
Munaan ja jään taas yksin niin
Ei kukaan ota musta kii
Ja sitten oonkin rähmällään
Koko elämä perseellään
Ollakko, ei olla. Tehdäkö, ei tehdä. Mulle sanokaas, valinta eessä taas.

Mutta en päätä ampua
Sillä jo nyt rakastaa mua
Totuus valhetta enemmän
Ja vaikka yhden menetän
Niin uudet ystävät mä saan
Vastuuni nousen kantamaan
Ja silloin ehkä enemmän
Itsestäni välitän


Karppihistoriikki

Mitä mieltä hegemoniasta koikarppien?
Kulttuuri kai sekin
Leväperäinen pohja yhteiskunnalle
(Oli) testissä jonkin aikaa

Näin keksijän näkökulmasta
Ainoa negatiivinen asia
On että keksintöjen nimeäminen
Kala-aiheista on paskaa
(En) jaksais alkaa opiskelemaan
Karppi-filosofiaa

Karppi
Sintti yhteiskuntarakennetta muuttaa käsin televisio-ohjelmasta

Näin ruuan näkökulmasta
Ainoa harmistuttava asia
On että antropomorfina nautiskelin mä
Jokapäiväisistä kalaruuista

Jos haluaa luoda muutosta
Pitää ottaa valasta sarvesta
Jos haluu olla ikuinen ajattelija
Niin aihetta voi välil vaihtaa
Ennen pitkää opiskellaan karppi-historiikkia
Karppi-historiikkia
Karppi-historiikkia


Lähde tekeen Jyväspeksi

Hei! Hei! Me ollaan speksibändi
(Ahaa?) Ja meillä on teille asiaa
(Paras kuunnella)
Valmistautukaa hyvä yleisö
Ja jättäkää katiskat kotiin
Ourait!

Jännitys nousee (Mm, nousee)
Tunnelma kohoaa (Mm, kohoaa)
Mitä tapahtuukaan? (Hmm, mitä?)
(Kun) Verhot aukeaa (Vauhtia!)

Koska tänään karpit tankista
Niinkuin sillit purkista
Pääsivät noin vain vapauteen
Eiks tää muka käy järkeen? (Ei käy järkeen)

Näin mä sen teen! Jyväspeksi!
Lähde tekeen! Speksii!
Mä lähden ulos, mä lähden teatteriin
Nauru vedet saa silmiin!

Näin mä sen teen! Jyväspeksi!
Lähde tekeen! Joka ikineeen!
Ota-kamut mukaan
Lupaan et tuu katumaan

Speksi mukaan houkuttaa, sua sinne vonkaan juu
Speksi on kuin heaven, sinne sun paras on ilmaantuu
Se on elinehto
Muutetaan maailmaa-aa
Jotta kaikki saavat oman
paikkansa sekoilla
Uu se on speksi jee.

Jännitys nousee (Jännitys nousee)
Tunnelma kohoaa (Ko ho o o o o o aa)
Kaikkien lähteiden mukaan
Jyväspeksi naurattaa

Koska tänään karpit tankista
Niinkuin sillit purkista
Pääsivät noin vain vapauteen
Eiks tää muka käy järkeen?

Näin mä sen teen! Jyväspeksi!
Lähde tekeen! Speksii!
Näin mä sen teen! Jyväspeksi!
Lähde tekeen! Speksiin
Näin mä sen teen! Jyväspeksi!
Lähde tekeen! Speksiin!
Näin mä sen teen! Jyväspeksi!

Kiitoskuva